Kestävä kylät verkosto hankevalmistelussa

Hämeen Kylät ry valmistelee ideaa naapurimaakuntien kanssa 
 
Miten kyliä, kaupunginosia ja lähiyhteisöjä innostetaan tekemään kestäviä tekoja?
Miten tuetaan kylien kestävää tulevaisuutta?
 
Hämeen Kylät ry valmistelee kattojärjestönsä Suomen kylätoiminta ry:n kanssa Paikallisesti ja kestävästi kyläverkostossa - alueiden välistä hanketta. Hankeideana on soveltaa Alankomaissa toimivan kestävien kylien verkoston toimintatapaa Suomeen. Hankkeelle tullaan hakemaan rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020. 
 
 

Hollannissa kestävien kylien verkosto on toiminut vuoden 2013 alusta ja siinä on mukana yli sata kylää.
www.netwerkduurzamedorpen.nl/frysland

 
 
Yhdessä tulevaan -hanke järjesti työpajan, jonka pohjalta hankeideaa on mietitty naapurimaakuntien maakunnallisten kyläyhdistysten kanssa. Alla materiaalia
 
 
KYLÄT, JOTKA KESTÄVÄT
VERKOSTO, JOKA KESTÄÄ 
työpajassa 30.9.2014 Lahdessa

Keskustiin millainen toimintatapa ja kenen toimesta voitaisiin rakentaa Suomeen kylien kestävän toiminnan tukemiseksi.

Tästä työpajojen yhteenveto.

 

Aluksi kuulimme valtakunnantason asiantuntijoita. Tästä heidän esityksensä

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, Sauli Rouhinen, Ympäristöministeriö

Resurssiviisaus, Lilli Linkola, Sitra

Hinku -kohti hiilineutraalia kuntaa, Pasi Tainio, Suomen ympäristökeskus

 

Tutustuimme aluksi myös kahteen toimintamalliin. Tässä niiden esittelydiat:

Kestävät kylät verkosto Alankomaat, diat, Sanni Kurkela, Hämeen Kylät 

Kestävä kylä toimintasuunnitelmat pilottikyliin, diat Heta Koskue, Hämeen ammattikorkeakoulu 

 

Kestävä kylä -toimintasuunnitelmat laadittiin kahteen pilottikylään Hämeessä 2014. Yhteistyössä
Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus-hanke, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hämeen Kylät ry, Letkun kylätoimikunta, Viralan kyläyhdistys.
Täältä voit tutustua pilottiin sekä Letkun ja Viralan Kestävä kylä toimintasuunnitelmiin 

Tiivistelmä suunnitelmien tekemisestä  Kestävä kylä -toimintasuunnitelmien rakentaminen Viralan ja Letkun pilottikyliin

 

 

Tulkaa keskustelemaan asiasta ja katsomaan valokuvia työpajasta www.facebook.com/hameenkylat 
 
 
 
työpajan KUTSU 
 
 
 
 
 
 
tawa_logo